II-VAIHE
II-vaihe tulee suorittaa aikaisintaan 6 kk nk. lyhytaikaisen ajokortin saamisesta ja viimeistään 2 vuoden kuluessa ennen kortin vanhentumista. Järjestämme kursseja kuukausittain, tarkemmat aikataulut saat toimistoltamme.
II-vaiheen opetus antaa valmiudet turvalliseen ja taloudelliseen ajamiseen. Kurssilla kartoitetaan yksilöllisesti ajotaitosi hyvät puolet ja ne, joita kannattaa kehittää. Muita kurssin olennaisia asioita ovat ennakointi, havainnointi ja taloudellinen ajaminen. Kurssin opein on mahdollista ajaa entistä turvallisemmin ja säästää jopa satoja euroja vuodessa pelkissä polttoainekustannuksissa. Jokainen oppilaamme saa omaan käyttöönsä raportin josta vuosittainen kustannussäästö on todettavissa.
Ajoharjoitteluradalla käydään läpi muun muassa jarrutustekniikkaa, esteen väistämistä, kaarreajoa sekä jarruttamista kaarteessa. Radalla pääset turvallisesti tutustumaan siihen, miten autosi käyttäytyy ääritilanteissa.
Kurssiin sisältyy
Toisen vaiheen jälkeen ajokorttisi on voimassa 70-vuotiaaksi asti!
PIMEÄN AJON OPETUS
Meillä pimeäajo suoritetaan oikealla autolla, aidoissa tilanteissa
Välivaiheen pimeän kursseja järjestämme loka - maaliskuun aikana I-vaiheen suorittaneille oppilaille. Huom. ! Pimeän ajon kurssi tulee suorittaa ennen II-vaihetta. Tarkemmat aikataulut saat toimistolta.